Leffakriitikko + Booklover: Muistoja hänestä (Reminders of him)

Leffa:

Lähtiessä katsomaan elokuvaa Reminders of him, epäilin, että tuun pitämään siitä. Toivoin, että niin käy ja niinhän siinä kävi. Luin elokuva-arvosteluja ja kaikissa veisattiin samaa virttä: latteaa, ennalta-arvattavaa, tylsää höttöä. Tämä katselija pitää ennalta-arvattavasta ja edelleen onnelliset loput on must. Lattealta ei tuntunut, kuten ei tylsältäkään. Ei tämä mikään vuosisadan taideteos ollut, mutta tykkäsin, että hyvä kuitenkin. Jossain arvostelussa sanottiin, ettei elokuva saanut minkäänlaista tunnetta esiin. Liekö katseluaikaan takana olleella parin viikon migreeniputkella osuutensa asiaan, mutta uskon, että ilman sitäkin olisin tiristänyt kyynelen jos toisenkin. Nyt porajin varmaan puolet elokuvasta.

Blogin kirjoittaja jaottelee elokuvia kategorioihin aivan omalla mitta-asteikolla. On ne suuurimmat, joista pitää analysoida about jokainen hahmo ja arvostella joka ainut juonenkäänne. Enkä siis edes tiedä, millä lailla nämä leffat on "suuria". Jollain lailla vain tiedän, mitkä tähän kategoriaan kuuluu. Suurien jälkeen tulee seuraavan stepin leffat, joihin Reminders of him ja ne pari aiempaa Colleen Hooverin kirjoista tehtyä leffaa sijoittuu. Tuntui, että Hooverin It ends with us yritti sinne suurimpaan luokkaan, mutta kyllä sekin jäi auttamattomasti seuraavaan kategoriaan. Seuraava kategoria on kai sitten perustaso tai jotain sellaista. Herättää tunteita, mutta on vähän höttöisempi, kuin ne suurimmat.

Reminders of him kertoo Kennasta (Maika Monroe), joka vapautuu vankilasta, jossa hän on istunut kuusi vuotta poikaystävänsä Scottyn kuolemantuottamuksesta. Vankilassa Kenna on synnyttänyt tyttären ja nyt hän haluaa tavata lapsensa. Tytön huoltajat ovat hänen isovanhempansa (Lauren Graham ja Bradley Whitford), jotka eivät tapaamiseen suostu. Scottyn paras ystävä Ledger (Tyric Withers) on vahvasti läsnä tytön sekä tämän isovanhempien elämässä. Kennan ja Ledgerin tiet kohtaavat, he rakastuvat ja tilanne mutkistuu entisestään.

Reminders of him oli ihanan helppo elokuva katsella. Ei siinä mielessä helppo, että itketti hiton paljon, mutta siinä mielessä helppo, ettei tarvinnut analysoida niin kovasti. Joitakin leffoja katsellessa tämän blogin kirjoittajalla on jo valmiiksi joku ihmeellinen lataus päällä ja odotuksia niin moneen suuntaan. En ollut lukenut tätä kirjaa etukäteen ja se on aina itselleni hyvä juttu. Silloin elokuvan ei tarvi yrittää yltää omiin mielikuviin ja odotuksiin, vaan sitä voi katsoa ja arvostella vain itsenään.

Kaikki näyttelijät sopivat rooleihinsa hyvin. Mikään ei erityisesti pistänyt silmään tai korvaan. Ei mitään yli ihanaa eikä mitään yli ärsyttävää. Trailerista olin tsiigaillut, että Kenna on jotenkin rasittavan tyypin oloinen, mutta ei ollutkaan ärsyttävä elokuvassa. Pidän turvallisista, "kunnollisista" mieshahmoista leffoista ja Withersin Ledger oli juuri sellainen. Pikkutyttö Diem eli Zoe Kosovic oli aivan yli hellunen ja nimi Diem oli erityisen kiva. Lauren Graham isoäitinä häiritsi ihan hitusen, koska hänhän on kolmekymppinen cool teinin nuori mutsi. Koska sehän oli viime viikolla tai maksimissaan viime vuonna, kun katsoin Gilmoren tytöt about kolmekymmentä kertaa alusta loppuun. Vai? Jollain tasolla ehkä kuitenkin ymmärsin, että aika on juossut nopsasti sekä Laurenin, että tämän katselijan kohdalla ja isoäidin rooli on ihan paikallaan. 

Oon sanonut tämän ennenkin ja sanon taas; monet uudet leffat on visuaalisesti niin upeita. Tässä vähän häiritsi, kun vuoret näytti tietokoneella tehdyiltä, mutta muuten oli niin kivan näköistä. Maisemista tuli mieleen Kanadan ja Washingtonin näkymät. Rakastan! Jollain konstilla näissä uusissa rainoissa jopa baarin vähän rähjäinen takahuone ja sotkuinen keittiö saadaan näyttämään hienoilta. En tiedä onko kyse värien syvyydestä vai mistä ihmeestä?

Kohta, joka jäi erityisesti mieleen: Kun Kenna pääsee vihdoin tapaamaan tytärtään ja juttelee keittiössä anoppinsa kanssa. Siinä kohdassa erityisesti tunsin kaikki tunteet molempien naisten puolesta. Kun Grace sanoo "We go forward" (en oo varma oliko se juuri näillä sanoilla, mutta jotain tämän typpistä), kertoo se kaiken tarpeellisen. Se oli niin liikuttava kohta, että itken täällä jo sitä kirjoittaessakin. Siinä yhdessä lauseessa oli kaikki toivo ja tulevaisuus, tieto siitä, että nyt asiat järjestyy.

Mister A tsiigaili teatterissa pariinkiin otteeseen puhelintaan kesken elokuvan ja ajattelin, että sille ei oikein uppoa. Oli kuitenkin sitä mieltä, että oli sen verran hyvä, että vois hommata itellekin. Selevä. Tätä en ehkä lähde leffaan katsomaan uudelleen, mutta kotona pidetään leffailta varmasti, kun johonkin suoratoistopalveluun tulee näkyville.

Edit. Tottakai kävin katsomassa uudelleen, kun ystävä kysyi mukaan. Oli edelleen hyvä. Ja itketti edelleen monta kertaa. Ystävä oli samaa mieltä. Mietin nyt kuitenkin jopa, että tämä saattaa mennä siihen harvinaiseen kategoriaan, jonka hommaan itselleni dvd:nä. Oon myynyt jo vuosia sitten suurimman osan kymmenistä (vai sadoista?) dvd:istä, joita meillä oli ja säästänyt vain ne muutamat tärkeimmät.

Kirja: 

On aina vähän ongelmallista lukea/kuunnella kirjoja, jotka on nähnyt jo leffana ja toisinpäin. Blogin kirjoittaja elää ja eläytyy näihin hommiin niin vahvasti, että aina sen, johon perehdyn tokana, on vaikea päästä samalle tasolle, kuin sen ensimmäisen. Muistoja hänestä on kuitenkin ihan ok. Vähän kärsimätön fiilis kuunnella, koska vertaan koko ajan elokuvaan ja mietin, mitäs seuraavaksi tulikaan ja menikös tämä ja tuo nyt näin leffassakin, mutta ihan ok.

Kirjassa hoetaan vähän liikaa "vittu sitä ja vittu tätä". Ei haittaa jos se jossain repliikissä tulee, koska joskus on vain vähän kirottava, että pääsee elämässä eteenpäin, mutta tässä ajattelen muutamassakin kohdassa, että olis pärjätty ilmankin. Kirosanojen vastapainoksi on sitten aikamoista lässynläätä. Molemmat päähenkilöt on niin hemmetin oikeudenmukaisia ja niin hemmetin epäitsekkäitä, että loppua kohden on tämä kuuntelija jo vähän, että hohhelihoijjaa! Pidän ehdottomasti kunnollisista ja kivoista tyypeistä ja päähenkilöiden pitää sellaisia ollakin, mutta oikeesti.. liika on liikaa. Elokuvassa tämä asia ei tullut esille, kun ei henkilöiden jokaisia ajatuksia voi tietää. Siinä kävi ilmi, että tyypit on hyviä, mutta ei niin liikaa.

Kirjaa kuunnellessa mietin, että leffantekijät on kyllä taitavia. Reminders of him-elokuva on onneksi aika uskollinen kirjalle, mutta joitain juttuja on muutettu. Jokaisen kohdalla huomaan miettiväni syytä, miksi just se juttu on muutettu. Osalle keksinkin ihan ilmeisen syyn; veisi liikaa aikaa tai liikaa/turhia ihmisiä toteuttaa asiaa alkuperäisellä tavalla. Esim. Ledgerin vanhempien poisjättäminen elokuvasta oli aivan hyvä veto. En usko, että he olisivat tuoneet leffaan mitään lisäarvoa. Scottyn ostama sormus taas olisi voinut hyvinkin olla elokuvassa mukana. Toki, itkin ihan riittävästi jo ilman sitäkin.

Ihan kaikkiin muutoksiin en ihan suorilta käsin keksi syytä. Ainahan varmaan tuntuu, että se minkä ensin kuuli tai näki on se oikea vaihtoehto. Tässä ei kuitenkaan pienet muutokset oikein kovasti ota sieluun kipeää. Loppu oli itseasiassa elokuvassa kivempi, kuin kirjassa. Elokuvassa ei suoraan kerrottu, mikä perheen asuinjärjestely tulee olemaan ja oli kiva, että jokainen katsoja sai päätellä sen ite. Kirjassa loppu kerrottiin suoraan ja jotenkin tätä lukijaa ei miellyttänyt se, että Ledger myi uuden talonsa. 

Kirjan kuuntelun jälkeen huomaan, että haluaisin taas nähdä leffan. Muistankohan kuulkaa elää omaa elämääni enää ollenkaan, kun jään niin jumiin näihin kirjojen ja leffojan maailmoihin? :D

Sannis

Seinäjoella

Kevään ensimmäinen vaunureissu sujui ilman ongelmia. Vapun takia saatiin harvinainen kolmen päivän viikonloppu ja päätettiin mennä lähelle ettei matkoihin mene pitkää aikaa ja että on helpompaa jos sattuu, että vaunussa ilmenee jotain surkeita ylläreitä talven jäljiltä. Mitään epätoivottua ei onneksi ilmaantunut ja reissu oli oikein mukava.

Tämä oli nyt kolmas kerta meille Seinäjoen leirintäalueella. Joka kerta ollaan käyty siellä off-seasonilla, jolloin vessoista ja suihkuista on vain osa ollut avoinna, mutta hyvin on pärjätty vähemmälläkin, koska porukkaakin on ollut vähän. Tällä kertaa törmättiin kirjoittajan vanhaan työkamuun Prisman ajoilta ja olipa mukava höpötellä monen vuoden jälkeen.

Postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa on Kyrkösjärven ulkoilualueelta. Käveltiin reilu tunti tosi kivoja polkuja rannassa, kallioilla ja metsässä. Ensimmäisen kuvan taukopaikka ja sen ympäristö oli aivan täynnä isoja, nyrkin kokoisia sammakoita. Laiturin ympärillä niitä uiskenteli kymmeniä ja vielä pitkään niitä näkyi myös reitin varrella taukopaikalta autoa kohti kävellessä. Kyrkösjärvelle pääsi leirintäalueelta autolla muutamissa minuuteissa ja sieltä löytyy ilmeisesti myös pyöräilyreittejä. Ensimmäiselle laavulle oli myös esteetön kulku.

Reissun ruokahommista sattui tallentumaan vain yksi kuva, mutta ollenkaan ei eletty pelkillä kasviksilla koko aikaa. Meille maistui kyllä oikein hyvin myös ne vappumunkit ja muut herkut. Tein tällä(kin) kertaa kotona valmiiksi tomaattisen jauhelihakastikkeen ja keiteltiin sen kaveriksi spagetit pari kertaa. Omassa grillissä valmistui tällä reissulla nakkien lisäksi grillijuustoa. Kaksi viimeistä kuvaa on leirintäalueen tulipaikalta ja siellä käytiin lämmittelemässä iltapalaksi vähän paremmat leivät. Seinäjoen leirintäalue on kivasti ihan lähellä keskustaa, joten kauppaankin on helppo poiketa jos eväät loppuu kesken. Vaunussa on sen verran pieni jääkaappi, että yleensä käydään kaupassa lyhyelläkin reissulla. Nytkin haettiin maitoa, lisää kasviksia, tuoretta patonkia ja vähän pullaa ettei vain pääse pullapula yllättämään :D

Mister A ja mini kävivät tsekkaamassa Seinäjoen uuden Kärkkäisen ja porukkaa oli kuulemma kuin pipoa vappupäivänä. Vanhat autot ajeli rinkiä Ideaparkin parkkipaikalla eikä sekaan meinannut mahtua. Me hengailtiin Saimin kanssa vaunulla eikä viitsitty lähteä Ideparkin tungokseen. Mister A:n vuoro oli jäädä Saimin kanssa sitten lauantai-iltana, kun kirjoittaja lähti minin seuraksi leffaan. Itse olin ehtinyt jo Michaelin käydä katsomassa viikkoa aiemmin, mutta lähdin toki kaveriksi, kun mini tahtoi myös nähdä leffan. Ihmettelin ääneen, josko miniä kiinnostaa Michael Jackson ja siihen mini totesi: "Tottakai, Michael Jacksonhan on ihan bängeri!" Parhaimpia on kuulemma vanhemmat biisit. Selevä. Niitähän tässä leffassa onkin tarjolla.

Semmonen reissu. Taas olisi vielä päivän voinut olla. Mitään ei hoksattu, että olisi vaunusta puuttunut ja kaikki toimi kuten kuuluu. Jaa, mister A taisi tuumata, että jotain akkuhommeleita pitää siirtää edestä taakse, koska vaunun etupää tuntui turhan painavalta. Hobby tuntuu niin kotoisalta etten meinaa muistaa ettei olla sillä vielä montaa reissua tehty. Aika hyvin on tavarat löytäneet paikkansa eikä iso kokokaan oo ainakaan vielä ollut muuta kuin eduksi. Nyt onkin toukokuun viikonloput täynnä joko töitä tai koulua, joten seuraava vaunuretki saa odottaa kesäkuulle. Nopeestihan sekin taas tulee.

Mukavaa tätä viikkoa!

Sannis